Tojeksi
Arvot
Tojeksin arvot rakennusteollisuudessa?
Toimintamme pohjautuu arvoihin.
Arvot ovat Tojeksin perusperiaatteita siitä, mikä on tärkeää ja miten toimitaan. Ne määrittelevät meidän kulttuuria ja ohjaavat päätöksentekoa sekä toimintaa.
Jaamme arvot mielellämme teidän kanssa.
Tojeksi
Visio & Missio
Tojeksin visio ja missio rakennusteollisuudessa?
Visio on Tojeksin pitkän aikavälin tavoite siitä, mihin toimintamme kehittyy. Se kuvaa meidän haluttua asemaa, tavoitteita ja arvoja, joita Tojeksi haluaa edistää.
Missio puolestaan kuvaa Tojeksin perimmäistä tarkoitusta ja sitä, mitä se tekee. Se määrittelee Tojeksin toiminnan, asiakastarpeet sekä ne arvot ja periaatteet, joiden mukaisesti Tojeksi toimii.
Tojeksi
Strategia
Tojeksin strategia rakennusteollisuudessa?
Visio ja missio ovat keskeisiä osia Tojeksin strategiassa ja ne auttavat meitä suuntaamaan toimintaamme ja tekemään päätöksiä. Strategian avulla voimme viestiä selkeästi oman identiteettimme ja tavoitteidemme kanssa sekä ylläpitää oikeanlaista henkilöstöä että asiakkaita.
”Sisu, Uskallus, Osaaminen, Merkityksellisyys, Innostus = SUOMI”
Tässä arvodokumenttielokuvassa pääsemme tutustumaan Topi Mettovaaran perheyritykseen Tojeksi Oy. Arvot, ne määrittelevät Tojeksin kulttuuria ja ohjaavat päätöksentekoa sekä toimintaa.
TUUMASTA TOJEKSI
Tuotamme
rakentamista, sen suunnittelua ja kunnossapitoa
valtakunnallisesti.
TUTUSTU PALVELUIHIMMEPalvelumme monimuotoisesti
Tojeksi Oy on valtakunnallisesti toimiva rakennusalan ammattilainen. Tojeksissa on viisi liiketoimintayksikköä: Tojeksi Greo, Tojeksi Totum, Tojeksi Gravis, Tojeksi Electrico ja Tojeksi Nota. Tarjoamme asiakkaillemme kokonaisvaltaista palvelua ”saman katon alta”.
Meidän valttimme on monipuolinen ammattitaito ja toimitusvarmuus. Kun jotain sovitaan, se myös pidetään. Asiakkaitamme ovat yritykset, kunnat ja kaupungit, yhteisöt, taloyhtiöt, sekä tietysti yksityiset kotitaloudet.
Tutustu palveluihimme ja ota yhteyttä. Katsotaan miten voimme olla sinulle parhaiten avuksi!
TOJEKSI CREO
Hallinto, suunnittelu, konseptointi
TUTUSTU PALVELUUNTOJEKSI TOTUM
Uudisrakentaminen
TUTUSTU PALVELUUNTOJEKSI GRAVIS
Maanrakennus
TUTUSTU PALVELUUNTOJEKSI ELECTRICO
Sähkö-, data- ja AV-tekniikka
TUTUSTU PALVELUUNTOJEKSI NOTA
Kiinteistön tekninen huolto ja kunnossapito
TUTUSTU PALVELUUNSIJOITUKSESI TULEVAISUUS TOJEKSI
(julkaistaan Q4/2023)
ARVOPOHJAISTA YRITTÄJYYTTÄ
Suomi 125 yhteistyöllä perheyrittäjyyteen, arvopohjaisesti.
Tojeksi Oy on jäsenyritys Suomi 125 -ohjelmassa. Suomi 125 on poliittisista rakenteista ja järjestöjen tai yrityksien vaikutusvallasta vapaa aktivointiohjelma. Tavoitteena on herättää ja ylläpitää avointa arvopohjaista, innovoivaa ja ratkaisukeskeistä keskustelua Suomen tulevaisuudesta. Ohjelma kestää vuoteen 2042.
Kuvassa teollisuusneuvos Martti Kiikka. Hänet tunnetaan perheyritys Teknos Groupin pitkäaikaisena omistajana, sekä Suomi 125 -ohjelman luojana ja ylläpitäjänä.
”Tehdään Suomesta mahdollinen maa sen täyttäessä 125 vuotta 2042.”
ARVOT
Toimintamme pohjautuu arvoihin. Jaamme ne mielellämme teidän kanssa.
Korostamme ja noudatamme toiminnassamme seuraavia arvoja.
1. Sitoutuminen
2. Innovatiivisuus
3. Luovuus
4. Riskinotto
5. Rehellisyys ja eettisyys
6. Asiakaskeskeisyys
7. Jatkuvan oppimisen ja kehittymisen arvostaminen
Tiedoksi saatettakoon
Palvelumme uudistuu!
Julkaisemme elokuussa 2023 uudistuneen palvelutarjontamme.
Yhteydenotto
Voit lähestyä meitä myös alla olevalla yhteydenottolomakkeella. Täytä pyydetyt tiedot ja otamme sinuun yhteyttä. Tutustutaan tarpeeseesi ja tehdään se Tojeksi!